29.01.20

Hoidamme vartalomme ja kasvojemme ihoa sekä hiuksia päivittäin, mutta kehossamme on paikka, jonka hoidon helposti laiminlyömme. Hiuspohjan herkkää ihoa tulee hoitaa oikein menetelmin ja tuottein, oman iho- ja hiustyypin mukaisesti sekä huomioiden hiuspohjassa mahdollisesti piilevät vaivat.

Hilse johtuu hiuspohjan epätasapainotilasta, kuten kuivuudesta, villiintyneestä hiivasienestä tai ihosairaudesta. Hilse on monelle tuttu ikävä vaiva, joka kurjan kutinan lisäksi on myös esteettinen haitta, joka voi pahimmillaan vaikuttaa jopa itsetuntoon.

Miksi on tärkeää tietää, onko hilse kuivaa vai rasvaista?

Hilsettä on kahta eri tyyppiä, kuivaa ja rasvaista. Näiden hoitaminen poikkeaa toisistaan hyvin paljon, joten jos kärsit hilseestä, on tärkeää oppia tunnistamaan oma hilsetyyppi sekä ottaa käyttöön hilsetyypille sopivat hoitokeinot ja tuotteet. Väärillä tuotteilla ja hoitotavoilla voit pahentaa tilannetta!

Kuiva hilse johtuu yleisimmin hiuspohjan kuivasta ihosta. Talvikaudella erityisesti pakkanen ja lämmityksestä johtuva kuiva huoneilma kuivattavat hiuspohjaa ja voivat aiheuttaa kuivaa hilsettä. Kuiva hilse on pieniä pöllyäviä ihohiukkasia. Jatkuva föönaus sekä liian voimakkaat muotoilutuotteet voivat myös lisätä hiuspohjan kuivumista. Hilseilyä esiintyy tyypillisimmin hiusrajassa, mutta se voi ulottua koko hiuspohjan alueelle.  Kesällä vaiva yleensä hellittää tai ainakin lieventyy. Ihosairauksista myös psoriasis tai atopia voivat aiheuttaa kuivaa hilsettä. Kuiva hilse on yleensä nähtävissä jo heti pesun jälkeen pieninä hiukkasina hiuksien seassa.

Rasvaisen hilseen syy on hiuspohjan tuottamassa liiallisessa talissa sekä talia ravintonaan käyttävässä Malassezia-hiivasienessä. Ravintorikkaassa ympäristössä hiivasieni lisääntyy hajottamalla talia ravinnokseen. Talin pilkkomisesta vapautuvat hajoamistuotteet ärsyttävät joidenkin ihoa ja voivat tulehduttaa hiuspohjan, jossa ihosolut alkavat uusiutua kiihtyvää tahtia. Kun ihosolukko uusiutuu liian nopeasti, muodostuu hilsettä. Tällainen hilse todella tuntuu kokeiltaessa rasvaiselta. Talin ja hiivan aiheuttamaa tulehdustilaa kutsutaan tali-ihottumaksi tai seborreaksi, mutta useimmilla oireet ovat vain runsas rasvoittuminen ja hiuspohjan kutina. Rasvainen hilse ei yleensä näy heti pesun jälkeen, vaan noin kahden tai kolmen päivän kuluttua pesusta. Rasvaisen hilseen erottaakin helposti siten että hiuspohja tuntuu heti pesun jälkeen hyvältä ja oireet alkavat vasta kun hiukset alkavat likaantua.

Hilse ja hiuspohjan hoitaminen

Koska kuiva ja rasvainen hilse johtuvat eri syistä, on niiden hoitokin siis erilaista.

Kuivaa hiuspohjaa kannattaa hoitaa kosteuttavilla tuotteilla, kuten naamioilla, hiuspohjalle tarkoitetuilla öljyillä tai geeleillä sekä kosteuttavilla ja rauhoittavilla hiusvesillä. Jos iho tuntuu oikein kiristävän kuivalta, voit levittää hiuspohjaan öljyhoidon. Anna öljyn vaikuttaa noin tunnin verran ja pese sitten hiukset. Hoitoöljyiksi sopivat esimerkiksi argan, jojoba ja kookos.

Shampooksi valitse mieto, kuivalle hiuspohjalle ja hiustyypille suunnattu vaihtoehto. Kannattaa kokeilla pesuvälin pidentämistä, jolloin kuiva hiuspohja altistuu peseville tuotteille harvemmin. Anna hiusten myös kuivua itsekseen, jolloin hiuspohja säästyy föönauksen aiheuttamalta lämpörasitukselta. Kokeile jättää kuumat muotoiluraudat rauhaan pahimman hilseilyn ajaksi.

Päinvastoin kuin kuivaa hiuspohjaa, rasvaista hilseilyä hoidetaan päivittäisellä hiustenpesulla. Rasvoittuva hiuspohja tarvitsee miedon, mutta rasvaa tarpeeksi hyvin irrottavan shampoon. Päivittäinen hiustenpesu poistaa hiuspohjasta talia, ennen kuin se härskiintyy ja aiheuttaa lisää ongelmia. Rasvaista, tali-ihottumaista hiuspohjaa ei saa hoitaa perusvoiteella tai öljyhoidoilla, sillä se vain pahentaa tilannetta tarjoamalla hiivasienelle lisää ravintoa.

Malassezia-hiivasienen hillitsemiseksi voidaan hiuspohjaa pestä lääkeshampoolla, joka sisältää ketokonatsolia tai seleenisulfidia. Jos kuitenkin haluat turvautua luonnonmukaisiin tuotteisiin voimakkaiden lääkeshampoiden sijaan, hyviä ja tehokkaita ainesosia rasvaista hilsettä vastaan ovat teepuuöljy sekä omenaviinietikka. Molemmat näistä hillitsevät liiallista hiivasienen ja mikrobien kasvua iholla ja hiuspohjassa. Rasvoittuvaan hiuspohjaan voi myös käyttää kevyesti kuorivia tuotteita, mikäli tuntuu ettei hilse irtoa pesussa kunnolla. Voit käyttää savipohjaisia kasvonaamioita myls hiuspohjalle!

Flow Cosmetics-tuotevinkit hilseen taltuttamiseen

Kuivan hilseen hoitoon

  • Hemp -shampoopala on suunniteltu erityisesti hiuspohjan ongelmiin, kuten kutinaan ja hilseelle. Shampoopala sisältää hoitavaa suomalaista hamppuöljyä, jonka ihanteellinen omega-rasvahappokoostumus tekee kuivalle hiuspohjalle ihmeitä.
  • Rhassoul & Salt on mieto ja tuoksuton shampoopala, joka sisältää hellävaraisesti hiuspohjaa ja hiuksia puhdistavaa rasulsavea sekä kosteuttavaa ja hoitavaa himalajansuolaa. Tämä saippua sopii erinomaisesti sekä hiuksien että koko vartalon pesuun ja on sopiva myös pienille lapsille. Rhassoul & Salt -shampoopalasta on tullut erinomaista palautetta mm. psoriaatikoilta ja atoopikoilta.
  • Arctic Heather -hoitohuuhde on omenaviinietikkapohjainen hiuspohjan hoitoneste, joka tasapainottaa hiuspohjan pH:n, lievittää kutinaa ja tasapainottaa talineritystä. Huuhde hoitaa myös hiuksia tehden niistä kiiltävät ja helposti kammattavat. Omenaviinietikan lisäksi huuhde sisältää mm. arktista kanervaa, rauhoittavaa rosmariinia sekä kamomillaa.
  • Coconut Milk -hiusnaamion sisältämät luomukookosmaito, -kookosöljy sekä -arganöljy tekevät hiuksista pehmeät ja kiiltävät ja hoitavat samalla kuivaa hiuspohjaa.
  • 100% luomu arganöljy hoitaa kiristävää hiuspohjaa ja sopii herkkäihoisillekin, sillä se sisältää vain yhden raaka-aineen ja on kaiken lisäksi tuoksuton.
  • Hiuspohjan kuorintaan: Strawberry Milk-kasvonaamiojauhe. Soveltuu sekä rasvaiselle että kuivalle hiuspohjalle kuorintaan. Sekoita massa normaalisti veden kanssa ja tee seoksesta hieman löysempää kuin kasvoille. Hiero hiuspohjaan ja anna vaikuttaa 30min.

 

Rasvaiselle hilseelle

  • Tea tree -shampoopala sisältää luomulaatuista teepuuöljyä, joka puhdistaa ja raikastaa tehokkaasti rasvoittuvaa ja ärtynyttä hiuspohjaa.
  • Teepuuöljy on antimikrobinen, puhdistava ja raikastava eteerinen öljy, joka on hyvin suosittu rasvoittuvan ihon hoitotuotteissa. Voit lisätä pari pisaraa eteeristä öljyä nestemäisen shampoon sekaan. Eteeristä öljyä ei saa käyttää laimentamattomana iholle.
  • Arctic Juniper -hoitohuuhde on suunniteltu erityisesti rasvoittuvalle hiuspohjalle. Tämäkin hoitohuuhde on omenaviinietikkapohjainen hiuspohjan hoitoneste, joka tasapainottaa hiuspohjan pH:n, lievittää kutinaa ja tasapainottaa talineritystä. Huuhde hoitaa myös hiuksia tehden niistä kiiltävät ja helposti kammattavat. Omenaviinietikan lisäksi huuhde sisältää rasvoittuvaa ihoa tasapainottavaa arktista katajanmarjaöljyä ja vetiveriöljyä, rauhoittavaa rosmariinia sekä ihon kutinaa hillitsevää ja ärtynyttä ihoa mukavasti viilentävää piparminttua.
  • Voit käyttää Coconut Milk -hiusnaamiota myös rasvoittuville hiuksille, joiden latvat ovat kuivat. Älä kuitenkaan hiero naamiota hiuspohjaan vaan levitä hoitonaamiota ainoastaan hiusten pituuksiin.
  • Hiuspohjan kuorintaan: Strawberry Milk-kasvonaamiojauhe. Soveltuu sekä rasvaiselle että kuivalle hiuspohjalle kuorintaan. Sekoita massa normaalisti veden kanssa ja tee seoksesta hieman löysempää kuin kasvoille. Hiero hiuspohjaan ja anna vaikuttaa 30min.